Ciao. 

Me nautimme elämästä, hyvästä ruuasta ja matkustelusta.

Tervetuloa mukaan!

Miten italialaiset kasvatetaan kulinaristeiksi?

Miten italialaiset kasvatetaan kulinaristeiksi?

Olen aina ollut sitä mieltä, että meillä suomalaisilla ei ole läheskään yhtä vaativa makuaisti kuin italialaisilla. Meidät on opetettu siihen, että ruoka on syötävä, vaikka se ei maistuisikaan, koska mehän syömme vain siksi, että tulisimme ravituiksi. Kaiken pitää olla vähäsuolaista ja vähärasvaista, eli toisin sanoen mautonta. Toisin on Italiassa.

Kun muutimme tänne, tyttäremme oli vasta viiden kuukauden ikäinen. Hän ei siis ollut vielä päässyt maistelemaan oikeita ruokia. Kun siis kävimme ensimmäistä kertaa lastenlääkärissä, saimme ohjeet kiinteiden ruokien aloitukseen.

Lääkärirouva kirjoitti minulle paperin, jossa luki:

-Kasvislientä (itse keitettyä, jossa porkkanaa, perunaa ja selleriä)

-Pientä pastaa (esim. stelline)

-1 tl extraneitsytoliiviöljyä

-1 tl 36 kuukautta kypsytettyä parmesaania

Kun kerroin, että meillä on Suomessa tapana höyryttää vihanneksia ja antaa vauvalle soseita, hän kauhistui ja sanoi: “SIis mitä! Jos annat vauvalle höyrytettyjä vihanneksia, niissähän ei ole lainkaan c-vitamiinia, koska se kaikki liukenee keitinveteen!”. Tämän vuoksi Italiassa on siis tapana antaa vauvalle nimenomaan kasvislientä. Kysyin myös, miksi hän suositteli parmesaania, koska siinähän on suolaa ja se on alle 1-vuotiailta kielletty. Siihen lääkäri totesi, että pieni määrä ei haittaa mitään ja että parmesaania tarvitaan kalsiumin saannin varmistamiseksi.

Myönnän, että en ihan ensimmäiseksi pistänyt kasvislientä tulille, vaan syötin tyttärellemme vielä pitkään höyrytettyjä vihanneksia. Pian kuitenkin huomasin, että minunkin oli syytä heittäytyä kasvisliemen keittoon. Täällä kasvisliemen valmistaminen on jokaisen äidin ja isoäidin kunnia-asia. Kun vauva on jo isompi, siihen pistetään myös mangoldia tai pinaattia, ja liemessä keiteyt kasvikset annetaan lapselle soseutettuna. Liemi on aina valmiina jääkaapissa, ja siitä otetaan kerrallaan aina vain sopiva määrä yhteen pasta-annokseen. Vauvoillekin on saatavana kaupassa useita eri mallisia pastoja. Pastojen koko kasvaa sitä mukaa, kun vauva alkaa saada hampaita.

Puolivuotiaalle aletaan syöttämään myös lihaa. Vauvalle saa helposti tuoretta lihaa lihakaupasta, jossa mielellään jauhetaan esimerkiksi kananrintaa lastenruokia varten, mutta ruokakaupassa on vieläkin parempi valikoima erilaisia vauvoille tarkoitettuja liha-ja kalasoseita: kania, hevosta, kalkkunaa, kanaa, vasikkaa, possua, kinkkua, punakampelaa, lohta ja merianturaa. Valmiita aterioita ei juurikaan löydy, koska pasta pitää tietenkin aina keittää sillä hetkellä, kun se on tarkoitus syödä.

Aluksi ihmettelin, kuinka vauvan kanssa voi lähteä mihinkään matkalle ilman valmiita purkkiruokia. Eihän junassa voi alkaa hääräämään minkään kasvisliemen kanssa! Sitten huomasin, että täällä äideillä on tapana kuljettaa vauvalle valmistettu ruoka mukanaan termoksessa. Lämmin ateria on siis aina mukana, eikä kenenkään tarvitse räjäytellä lasipurkkeja mikrossa. Kätevää!

Joskus vauvanruokien keittely menee minusta tosin hieman överiksi. Kun olimme Napolissa vastaanottamassa Lucan palkintoa, samassa teatteri-aitiossa istui kanssani italialainen naistoimittaja, jolla oli mukanaan 7-kuukautinen vauva. Gaalan ollessa käynnissä, nainen yhtäkkiä kyykistyi ja kaivoi laukustaan monta eri purkkia, lautasen ja lusikan. Pimeässä katsomossa hän nimittäin rupesi taiteilemaan vauvalleen “pappaa”, jonka kaikki ainekset olivat eri astioissa. Minä kysyin, oliko hän koskaan kokeillut valmiita lastenruokia, joita ei tarvitse alkaa tällaisessa tilanteessa valmistamaan ja hän sanoi: “En! Nehän maistuvat kamalalta!”.

Maku on italialaisille tärkeintä. Siksi täällä on myös tapana kieltäytyä syömästä jotain asiaa, koska ei pidä siitä. Täällä onkin valtavasti lapsia, jotka eivät tästä syystä syö juurikaan mitään ravitsevaa. Täällä on ihan normaalia ilmoittaa, että: “Meidän poikamme syö vain pastaa tomaattikastikkeessa!”, vaikka hän olisi esimerkiksi menossa kaverinsa luokse kylään. Kun kotona valmistetaan ravitsevaa ruokaa koko perheelle, näille kullannupuille keitetään erikseen omat pastat. Todistetusti lapset kasvavat näinkin ja saattavat olla aikuisina hyvinkin moniruokaisia.

En pidä siitä, että lapset ovat täällä monessa perheessä pomoja. Meidän perheessä aikuiset päättävät, mitä milloinkin syödään. Minusta on tärkeää, että vaikka ei tykkäisikään jostain, on sitä pakko maistaa edes vähän. En kuitenkaan voi olla miettimättä sitä, että ehkä silloin tällöin meidän suomalaistenkin olisi hyvä pohtia, nautimmeko me ruuasta todella, vai syömmekö me sitä vain tyydyttääksemme nälkämme?

omogenizzati.JPG

Pehmeän mustekalan salaisuus

Pehmeän mustekalan salaisuus

Panificio il Toscano, Apulian aarre

Panificio il Toscano, Apulian aarre